Asiakkaille

Loimaan JelppiPalvelu Oy on toiminut jo vuodesta 1997 henkilöstön vuokrausalalla. Päätoimintojamme ovat siivoukset, työt kauppapuutarhoilla sekä yksityisasiakkailla.
Hallitsemme myös kokoonpano- ja pakkaustyöt, olemme valmiit oppimaan uusia tehtäviä. Siksi kannattaa rohkeasti kysyä apua myös muihin tehtäviin. Työntekijöiltämme löytyy koulutusta, osaamista ja ammattitaitoa monelta eri alalta.
Työntekijöinämme toimii näppäräsormisia, lähinnä naisia, mutta mahdollista on palkata myös miehiä. Veloitus tapahtuu vain tehtyjen työtuntien perusteella. Asiakkaalle ei kerry ylimääräisiä kuluja joutotunneista ja apua voi tilata juuri silloin, kun siihen on tarvetta, myös lyhyellä varoitusajalla. Puhelinsoitto riittää, jos tarvitaan nopeaa kapasiteetin muutosta yllättävissäkin tilanteissa.
Henkilöstörekisterimme kertoo työntekijöiden työhistorian. Näin on mahdollista saada jo kokemusta omaavat työntekijät ko. työtehtävään. Ei tarvitse opettaa asioita uudestaan joka kerta.
Työntekijän voi halutessaan myös vaihtaa, jos asiakas ei ole hänen työsuoritukseensa tyytyväinen. Sopimukseen ei liity kumpaankaan suuntaan irtisanomisaikoja. Noudatamme alan yleisiä pelisääntöjä ja työlainsäädäntöä.
Loimaan JelppiPalvelu Oy
Käsityöläiskatu 10
32200 Loimaa
Puh: 050 557 1105
Puh: (02) 76 32 532
Email: info@jelppipalvelu.fi